Esteettisessä markkinassa on syytä pitää pää kylmänä

23.12.2023

Kauneusbisnes on kerrassaan vaikea ala niin ammattilaiselle kuin kuluttajallekin. Tarjontaa on valtavasti ja termistö vaihtelee paljon. Samalle asialle tuntuu olevan monta eri nimeä. Jokainen toimija mainostaa luonnollisesti omaa tuotettaan parhaaksi ja tehokkaimmaksi. Usein hoitovaihtoehtojen tarjonta on myös rajoittunutta:  voiko yksi ja sama hoito olla tehokas ja turvallinen kaikille? 

Kuluttajaa houkutellaan ilmaisilla vastaanotoilla ja arvioinneilla, jotka eittämättä madaltaa kynnystä tutustua palveluihin. Todennäköisesti rahallinen tulo tekijän on kuitenkin arvion maksuttomuudesta huolimatta jossain kohden hoitopolkua hankittava.

Silloin tällöin itselläkin meinaa epätoivo iskeä markkinan edessä, koska kaikkiin hoitoihin perehtyminen tuntuu välillä toiselta kokopäivätyöltä. Tosin alkupyörrytyksen jälkeen esteettisten hoitojen maailma on kuitenkin hallittavissa oleva erikoisala siinä missä muutkin erikoisalat. 

Mielestäni perehtyminen markkinoilla oleviin menetelmiin on kuitenkin välttämätöntä tehdäkseen esteettisen plastiikkakirurgin työtä asiakaslähtöisesti. Mielestäni asiakkaan tulee voida luottaa siihen, että kauneudenhoitoalan ammattilainen, etenkin esteettisesti orientoitunut plastiikkakirurgi, pystyy kertomaan totuudenmukaisesti yksilöllisesti vaikuttavimman hoidon asiakkaan toiveiden (tavoitteet, riskit ja budjetti) mukaan. Yleensä esteettisillä hoidoilla tavoitellaan todellisia tuloksia, kun puhutaan kuitenkin suhteessa arvokkaista hoidoista. Hoito pitäisi pystyä perustelemaan asiakkaalle niin hinnan kuin tuloksien ja turvallisuudenkin suhteen. 

Nähdäkseni laadukkaassa esteettisessä hoidonvalinnassa otetaan huomioon ainakin toivottu lopputulos, kunkin yksilön terveydentila, kudosominaisuudet, ihotyyppi, ikä, käytössä oleva budjetti sekä hoitoihin liittyvien riskien ja toipumisajan hyväksyminen.  

Vastaanotollani olen tavannut liian monta kertaa ihmisiä, jotka ovat olleet pettyneitä kalliiden hoitojen jälkeen. Osalla kestäväksi kerrotut tulokset ovat kestäneet vain viikkoja, pahimmillaan vain päiviä. Toisilla näkemys oman tavoitteen ja lopputuloksen suhteen on ollut täysin eriävä. Toisilla taas on tullut odottamattomia komplikaatioita, joiden hoitoon ei ole apua tullut. Osalle on tullut yllätyksenä miten hoito on lopulta vaikuttanut tai se ei ole vaikuttanut ollenkaan.

Keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa näen alituiseen kyselyitä erilaisten hoitojen tehokkuudesta tyylillä ´Onko tämä hoito oikeasti tehokas?´. Todennäköisesti itselle järkevän esteettisen hoidon valinta kannattaa ulkoistaa osaavalle ammattilaiselle kuten esteettiselle plastiikkakirurgille. Hyväksi ja tehokkaaksikin todettujen hoitojen tehot vaihtelevat nimittäin yksilön kudosominaisuuksien, ihotyypin, lähtötilanteen ja tavoitteen mukaan. Ja etenkin tämän tiedostaminen ja hahmottaminen vaatii kokemusta, aikaa ja perehtyneisyyttä asiaan.  Toiset esteettiset hoidot voivat olla tehokkaampia toiselle kuin toiselle. Osa hoidoista ei välttämättä sovi edes optimaalisesti kaikille mm. ihotyypin ja kudosominaisuuksien vuoksi. Asian ymmärtäminen on olennaista hoidon valinnassa.  

Huomioitavaa esteettisissä hoidoissa ja etenkin leikkauksissa on myös se, että tulokset ovat hyvinkin tekijäriippuvaisia eli hoidon tulos riippuu tekijän tavasta suorittaa se. Toisaalta myös helpoksi mielletty hoito, kuten mikroneulaus tai laserhoidot voidaan helposti tehdä niin, että optimaalisia tuloksia ei synny. 

On selvää, että mikään hoito tai tulos ei miellytä kaikkia, ja joskus pettymys on suuri myös niin sanotusti onnistuneen hoidon jälkeen. Vahva näkemykseni on kuitenkin se, että  selvästi useimmat ihmiset saavat ehdottomasti merkittävää elämänlaadun parantumista plastiikkakirurgisen toimenpiteen tai tehokkaan ja onnistuneen esteettisen hoidon jälkeen. Jälkikontrolleissa näen, aivan yksittäistapauksia lukuunottamatta, iloisia ja hyvinvoivia ihmisiä, jotka eivät ole katuneet esteettisiin hoitoihin lähtemistä. Terveeltä  ja hyvinvoivalta näyttävä iho ja toiminallisuutta tukeva keho ovat useimmiten ehdottomasti saavutettavissa.  Esteettiset hoidot ovat oikein tehtyinä ja oikein valittuina todella oikeasti tehokkaista ja tuloksellisia. Näin ollen todennäköisesti ei kannata antaa mainoskikkojen hämätä esteettisiin hoitoihin lähtiessä vaan suunnata esteettisiin hoitoihin perehtyneen plastiikkakirurgin juttusille. Näin sopivat  hoidot saadaan valittua jo alusta alkaen tavoitteen ja tahtotilan mukaan mahdollisimman sopivasti ja tehokkaasti. 

Esteettisesti orientoituneiden plastiikkakirurgien lisäksi on varmasti muitakin hyviä esteettisten hoitojen ammattilaisia ja lääkäreitä. Kirurgiset hoitovaihtoehdot ovat kuitenkin hyvin olennainen osa esteettistä hoitoa ja näin ollen ainakin itse toivoisin löytäväni kokonaisnäkemyksen omaavaa apua juuri plastiikkakirurgilta. Joskus myös oikein tehty leikkaus on ainoa järkevä vaihtoehto.  Leikkaus ei aina ole edes se kallein vaihtoehto, ainakaan pitkällä aikavälillä arvioituna. 

Etenkin arvokkaampien ja riskisempien (ihoa lävistävät hoidot, leikkaukset, laserhoidot) hoitojen kohdalla kannattaa siis taustatyö tehdä tekijän ja paikan suhteen hyvin. Joskus voi olla paikallaan käydä jopa muutamalla eri asiantuntijalla ennen hoitoon lähtemistä. Tässäkin asiassa hyvä suunnittelu ennen toteutusta maksaa todennäköisesti itsensä lopulta monin verroin takaisin. Kannattaa myös luottaa itseensä ja omaan järkeensä jos ehdotukset alkavat tuntua itselle vieraille.

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2024 !  

Olen Kristiina Hietanen, jyväskyläläinen plastiikkakirurgi, tutkija ja yrittäjä.

Olen työni kautta kiinnostunut enemmän myös kauneuden- ja ihonhoidosta. Olen törmännyt alati kasvavaan kauneudenhoidon viidakkoon, jota kuluttajan on vaikea arvioida. Teen jatkuvasti työtä hahmottaakseni mitkä ovat oikeasti tehokkaita ja tuloksellisia hoitovaihtoehtoja, joista asiakkaani voisivat hyötyä joko kirurgian tukena tai ilman.

Hoidan erilaisia ihmisiä sekä sairaudenhoidollisten että esteettisten tarpeiden mukaan. Vastaanotollani asiakkaalle mietitään aina paras ja turvallinen ratkaisu yksilöllisesti. Tavoitteena on saada aikaan luonnollinen ja sopusuhtainen lopputulos hoidon vaikuttavuudesta tinkimättä. Yleensä hoidon tavoitteena on myös näyttää hyvinvoivalle ja virkeälle.  

Minulle asiakkaan kuuleminen on tärkeää myös hoidon jälkeen.

Kauneuden jäljillä- blogissa käsitellään erilaisia plastiikkakirurgiaan ja kauneuskirurgiaan liittyviä aiheita. Kauneuden jäljillä blogi syntyy tilanteista ja plastiikkakirurgina työssäni kohtaamistani asioista.

Blogissa ei oteta kantaa uskonnollisiin tai poliittisiin seikkoihin. Lisäksi blogi käsittelee kirjoittajan omaa näkemystä tai mielipidettä asioista.  Erilaisia mielipiteitä blogissa käsiteltävien asioiden suhteen voi esiintyä eri asintuntijoiden kesken. Blogin tekstejä ei tule pitää lääketieteellisinä hoitosuosituksina. 

TILAA ILMOITUS BLOGIPOSTAUKSISTA

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin saat ilmoituksen kun uusi blogikirjoitus julkaistaan.

Uusimmat postaukset

Myös nämä voi kiinnostaa sinua

Miksi botox ei toimi?

Botox  on yksi kysytyimpiä hoitoja vastaanotollani. Saankin suhteellisen paljon kyselyitä muihin hoitoihin tai kirurgisiin toimenpiteisiin verrattuna juuri botuliinihoidoista. Yleisimmin tiedustelut koskevat hoidon vaikutusta. Verraten usein minulle

Read More »