Intiimialueen kirurgia

Labiaplastiat

Yleisimmin intiimialueen kirurgia koetaan tarpeelliseksi, kun alueen anatomisista yksityiskohdista koetaan toiminnallista haittaa. Kyse ei useinkaan ole varsinaisesta epämuodostumista vaan sinänsä normaalin anatomian vaihtelusta, mutta esimerkiksi ulkoisista häpyhuulista selvästi korostuvat pienet häpyhuulet voivat hankautua rikki tai aiheuttaa muuta toiminnallista harmia. Useimmiten intiimialueen kirurgialla tarkoitetaan sisempien eli pienempien häpyhuulten pienentämistä labiaplastialla. Harvemmin muotoillaan ulompia eli isoja häpyhuulia, joskin tämä on mahdollista myös varsinaisen kirurgian lisäksi esimerkiksi rasvasiirrolla. Labiaplastiat ovat yleensä sairaudenhoidollisia toimenpiteitä. Näitä voidaan tehdä myös esteettisin tarkoituksin, mutta tällöin toimenpidettä ja sen tavoitteita tulee harkita erityisen tarkkaan aina yhdessä kirurgin kanssa. Toimenpiteet tehdään yleensä paikallispuudutuksessa ja toipuminen on yllättävän nopeaa, yleensä 1-2 viikkoa. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on kuitenkin tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen.

"Ulkoisista häpyhuulista selvästi korostuvat pienet häpyhuulet voivat hankautua rikki tai aiheuttaa muuta toiminnallista haittaa."