Arpikorjaukset

Kasvo- ja muiden pehmytkudosvammojen myöhäiskorjaukset

Kehomme altistuu elämämme aikana erilaisille traumoille ja tapaturmille. Välillä kehoon jää tapaturmasta häiritsevä arpi. Tämä voi aiheuttaa harmia sekä toiminnallisesti ihoa kiristämällä tai esteettisesti ulkonäkönsä vuoksi. Plastiikkakirurgisin keinoin arpia voidaan hoitaa jälkikäteen, mutta usein arville kannattaa antaa mahdollisuus kypsyä ensin riittävän pitkään. Arven korjausajankohtaa ja menetelmää täytyy aina arvioida yksilöllisesti. Etenkin kasvojen alueella arvet voivat olla hyvinkin häiritseviä ja aiheuttaa jopa vakavaa toiminallista haittaa. Usein jos mahdollista myös vammojen asiallinen akuuttihoito vähentää uusintatoimenpiteen tarvetta jatkossa. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on kuitenkin tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen.

"Arven korjausajankohtaa ja -menetelmää täytyy aina arvioida yksilöllisesti."

Keloidi ja hypertrofiset arvet

Arpeutuminen on aina yksilöllistä ja joskus haavan paraneminen häiriytyy solutasolla, jolloin iholle saattaa muodostua epätoivottuja arpia. Keloidiarpien hoito on haasteellista niiden suuren uusiutumisriskin vuoksi. Pelkällä kirurgisella arven poistolla tai korjauksella ei yleensä päästä järkevään lopputulokseen vaan kirurgiseen hoitoon pitää aina yhdistää joku liitännäishoito. Yleisesti käytetyin lääkeaine on triamsinoloni. Keloidien hoito on aina syytä suunnitella yksilöllisesti tilanteen mukaan. Hoito vaatii yleensä suunnittelukäynnin, jonka aikana voidaan hoidot jo mahdollisesti aloittaa. Keloidi saatetaan sekoittaa hypertrofiseen eli liikakasvuiseen arpeen, jonka hoito eroaa keloidien hoidosta. Lisäksi liikakasvuiset arvet rauhoittuvat yleensä ajan kanssa itsestään toisin kuin keloidit. Myös liikakasvuiset arvet hyötyvät paikallishoidoista kuten rasvaus ja teippaus. Lisäksi triamsinolonia voidaan joskus käyttää hypertrofiankin hoidossa rauhoittamaan arven oireilua.

Esteettisesti häiritsevät arvet, Toiminnallisesti häiritsevät arvet

Erilaisten iho- ja pehmytkudostraumojen seurauksena saattaa joskus syntyä ei-toivottuja arpia, jotka häiritsevät ulkonäöllisesti tai toiminnallisesti esimerkiksi aiheuttamalla virheasennon silmäluomeen tai huuliin. Kirurgisesti tehtävät arpikorjaukset vaativat yksilöllisestä hoidon suunnittelua, hyvää leikkausteknistä osaamista ja syvää anatomista ymmärrystä, jotta hoidolla voidaan saavuttaa toivottu lopputulos. Näistäkin huolimatta arpeutuminen on aina ennustamaton, yksilöllinen ja arvaamaton prosessi. Arpikorjauksen jatkohoito paikallishoidon on lisäksi olennaista ja tähän on syytä myös asiakkaan sitoutua. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on kuitenkin tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen.