Kasvojenkohotusta kirurgialla, langoilla, koneilla vai millä?

23.09.2024

Tämän päivän esteettinen markkina voi olla sekava ja jopa  kaoottinen, ainakin kuluttajalle. Tarjolla on kaikenlaista etanan limasta ihmelaitteisiin ja valohoitoihin, joilla kasvot ja kaula kiristyvät. On tietysti hyvä, että uutta teknologiaa tulee.  Tämä haastaa vanhoja käytäntöjä ja ilman uusia innovaatioita kehitystä ei tapahdu. 

Yleisesti ottaen esteettiset hoidot ovat kuitenkin kalliita ja usein myös invasiivisia, ihon lävistäviä hoitoja eli hoitoja, joihin liittyy myös komplikaatioiden riskejä mm. tulehdusten muodossa.  Näin ollen kuluttajalle pitää mielestäni tarjota asiallista, puolueetonta ja mahdollisimman luotettavaa tietoa ennen hoidon tai toimenpiteen tekoa ja ostamista. Parhaan hoidon arvio ei voi perustua vain siihen mitä kukin palveluntarjoaja itse osaa tehdä tai mitä laitteita kullakin on käytössään. Kaikille sama hoito ei ole tehokas tai edes turvallinen. 

Todennäköisesti kokonaisvaltaista näkemystä hintalaatusuhteessa parhaasta kasvojen- ja kaulankohottamiseen ja kiinteyttämiseen ei pysty tarjoamaan kuin esteettisiin hoitoihin ja kirurgiaan perehtynyt plastiikkakirurgi.

´Huolettomat´ minimaaliset lounastauolla tehtävät lanka- ja konehoidot ovat houkuttelevia, mutta saako niillä todella rahalle vastinetta? Tai ovatko ne niin huolettomia kuin mainokset antavat ymmärtää? 

Ennen kaikkea on tärkeä käsittää, että on olemassa  ennaltaehkäiseviä hoitoja ja toimenpiteitä sekä sitten jo ilmaantuneita ikämuutoksia korjaavia toimenpiteitä. Ensimmäiseksi itselle sopivimman hoidon valinnassa on siis päätettävä mitä hoidolla halutaan tavoitella. Tämä tavoite jokaisen kannattaa itse arvioida ennen konsultaatiota tai vastaanottoa.

Ennaltaehkäisevien hoitojen tuloksellisuutta voi olla vaikea arvioida, koska tällöin hoidetaan mahdollisia tulevia muutoksia. Ennen ennaltaehkäiseviin  hoitoihin tai kalliisiin anti-age tuotteisiin lähtemistä kannattaa ottaa hyvä aurinkosuojavoide ympärivuotiseen käyttöön. Totuus on nimittäin se, että aurinkosuoja on tärkein anti-age hoito ihon ikääntymisen kannalta ja toinen on tupakoimattomuus. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö hyviä ennaltaehkäiseviä hoitoja tai tuotteita olisi olemassa. Ne ovat kuitenkin tehottomia jos aurinkosuojaus ei ole kunnossa.  Oikeiden tuotteiden ja hoitojen valinta itse vaatii syvää ymmärrystä ja valveutuneisuutta alaa kohtaan. Esimerkiksi suosittuja retinolivoiteita on monenlaisia. On voiteita joita sanotaan retinolivoiteiksi, mutta retinolin pitoisuutta ei kuitenkaan purkin kyljessä kerrota. Tällöin on olemassa riski, että tuote sisältääkin vain murto-osan tehoainetta jos sitäkään. Eihän tattirisottokaan ole tattirisotto ilman tattia pelkällä tattipölyllä valmistettuna.

Myös kasvojen ikämuutoksia korjaavissa hoitovaihtoehdoissa tarjonta on suurta. Asiantunteva kokonaisvaltaisesti ajatteleva ja kaikki hoitokeinot tunteva plastiikkakirurgi  on oikea henkilö auttamaan parhaan hoidon valinnassa omien tavoitteiden, kehon rakenteen ja kudosominaisuuksien perusteella.

Voidaan kuitenkin sanoa, että kirurginen kasvojen  ja kaulankohotus on ehdottomasti edelleen niin sanotusti ´golden standard´ hoito eli hoito jolla saadaan näkyviä ja pitkäkestoisia tuloksia. Joillekin henkilöille ikävänä puolena tässä hoitomuodossa on toimenpiteen kirurginen luonne. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan ja kyseessä on kertahoito, jolloin sarjahoitoja ei tarvita. Toki kirurgin ammattitaito ja kädenjälki vaikuttavat olennaistesti tulokseen. Kyseessä on siis tekijäriippuvainen hoitomuoto, mutta myös omat kudosominaisuudet vaikuttavat paranemisprosessiin ja lopulliseen lopputuloksen muotoutumiseen.

Erilaisilla lankahoidoilla voidaan kudostyypistä ja anatomisista piirteistä riippuen saavuttaa myös näkyviä tuloksia, mutta tässä hoidossa ongelmana tulee usein hoitotuloksen lyhyt kesto. Lankojen kohotus ei riitä pidempää ajanjaksoa taistelemaan maanvetovoimaa vastaan. Lankojen synnyttämä vierasesinereaktio, jonka on tarkoitus stimuloida ihon kollageenisynteesiä ei myöskään kaikkien kohdalla ole riittävä velton ihon nostattaja ja ongelmiakin voi reaktion seurauksena tulla niin kuin kaikissa muissakin invasiivisissa hoidoissa.

Veitsettömien kasvojenkohotusmenetelmien kuten radiofrekvenssi ja ultraääni, HIFU hoitojen ongelmana voi olla niin ikään hoitotulosten tuloksettomuus etenkin pidemmällä esimerkiksi vuoden aikavälillä tarkasteltuna. Lisäksi oikea asiakasvalinta on hyvin olennaista.  Kaikki eivät suinkaan näistä hoidoista hyödy. Näissä hoitomuodoissa on myös syytä ymmärtää näiden vaikutus mahdollista tulevaa kirurgiaa silmällä pitäen. Erilaiset kasvojen kohottamiseen ja ihon kiinteyttämiseen tarkoitetut energialaitteet saattavat vaurioittaa ihon verenkiertosysteemiä peruuttamattomasti, joka edelleen lisää riskiä mahdollista myöhemmin joka tapauksessa tarvittavaa  kasvojen alueen kirurgiaa kohtaan. Energialaitehoitojen seurauksena kasvojenkohotusleikkauksesta voi tulla vaikea tai jopa mahdoton kirurgille, jos käsiteltävät kudokset ovat vaurioituneet aikaisempien radiofrekvenssi/ HIFU hoitojen seurauksena. Etenkin huonosti valittuna nämä hoidot voivat myös lopulta edesauttaa vanhenemista, koska hoitojen seurauksena rasvanmäärä kasvoilta voi vähentyä entisestään, mikä lisää edelleen ihon roikkumista. Usein tämä tulee näkyviin vasta useamman kuukauden tai ensimmäisen vuoden kohdalla hoidosta, kun turvotus on kokonaan käsitellyltä alueelta laskenut. 

Laserhoidot voivat olla tehokkaita, mutta näilläkin on omat rajoitteensa: soveltuvuus sekä  suunnitelma pitää olla oikea. Laserlaitteet ovat lisäksi suhteellisen vaikeita käyttää ja oppimiskäyrä on pitkä. Pelkillä tehdasasetuksilla ei saada hyvää vastetta läheskään kaikille. Kaikissa laitehoidoissa on myös huomioitava, että markkinoilla olevissa laitteissa on valtavasti eroja. Kuluttajan on todennäköisesti mahdoton arvioida eri laitteiden asianmukaisuutta.

Erilaiset pistoshoidot (hyaluronihappo, kollageenisynteesistimulaattorit ja botuliini) voivat olla tilanteesta riippuen hyviä ja näillä voi saada aikaiseksi järkevästi käytettynä ja oikein valittuna luonnollista piristymistä ja piirteiden palautusta . Kasvojen kohotusta kirurgisesti ne eivät kuitenkaan voita ja niidenkin vaikutus on usein ohimenevä toki riippuen käyttötarkoituksesta.

Ihon hoidollisiin menetelmin (ihonhoidon tuotteet, kemialliset kuorinnat, mikroneulaus, PRP) voidaan niin ikään saavuttaa ihon kiinteyttämisessä tuloksia tuotteesta tai hoidosta ja niiden käytöstä riippuen. Etenkin ennaltaehkäisevissä hoidoissa hyvät ihon hoidon menetelmät ovat varmasti paikallaan. Kasvojoogastakaan  ei ole haittaa, mutta tämä ei todennäköisesti pysty jo veltostunutta, selvästi roikkuvaa ihoa  palauttamaan.

Huomioon otettavaa on myös se, että pelkillä ihonhoidon menetelmillä saadaan vaikutusta ihon laatuun, kuten tekstuuriin ja väriin, kun taas varsinaisia löystyneitä ja kadonneita kasvojen rakenteita ei voida välttämättä hoitaa samoilla keinoilla. Usein yhdistelmähoidot ovatkin tarpeen etenkin silloin, kun vaatimustaso hoidolle ja sen tuloksille on korkea.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki mahdolliset tarjolla olevat hoidot olisi tehtävä eli muutamalla hyvin valitulla hoitomuodolla päästään yleensä jo  vaativammankin asiakkaan tavoitteisiin.

Yksiselitteistä vastausta otsikon kysymyksen ei lopulta ole , joten kannattaa kääntyä oikean ammattilaisen eli  hoitoihin perehtyneen plastiikkakirurgin, puoleen ja olla kriittinen kaikkivoipien hoitojen tehokasta markkinointia kohtaan. Instagramin plastiikkakirurgi opea, professori Virve Koljosta lainatakseni ´kysy, ota selvää! Sinun kehosi ja sinun elämäsi!´ Käy siis asiantuntevan plastiikkakirurgin konsultaatiossa etenkin ennen riskialttiisiin ja hintaviin hoitoihin lähtemistä. 

Olen Kristiina Hietanen, jyväskyläläinen plastiikkakirurgi, tutkija ja yrittäjä.

Olen työni kautta kiinnostunut enemmän myös kauneuden- ja ihonhoidosta. Olen törmännyt alati kasvavaan kauneudenhoidon viidakkoon, jota kuluttajan on vaikea arvioida. Teen jatkuvasti työtä hahmottaakseni mitkä ovat oikeasti tehokkaita ja tuloksellisia hoitovaihtoehtoja, joista asiakkaani voisivat hyötyä joko kirurgian tukena tai ilman.

Hoidan erilaisia ihmisiä sekä sairaudenhoidollisten että esteettisten tarpeiden mukaan. Vastaanotollani asiakkaalle mietitään aina paras ja turvallinen ratkaisu yksilöllisesti. Tavoitteena on saada aikaan luonnollinen ja sopusuhtainen lopputulos hoidon vaikuttavuudesta tinkimättä. Yleensä hoidon tavoitteena on myös näyttää hyvinvoivalle ja virkeälle.  

Minulle asiakkaan kuuleminen on tärkeää myös hoidon jälkeen.

Kauneuden jäljillä- blogissa käsitellään erilaisia plastiikkakirurgiaan ja kauneuskirurgiaan liittyviä aiheita. Kauneuden jäljillä blogi syntyy tilanteista ja plastiikkakirurgina työssäni kohtaamistani asioista.

Blogissa ei oteta kantaa uskonnollisiin tai poliittisiin seikkoihin. Lisäksi blogi käsittelee kirjoittajan omaa näkemystä tai mielipidettä asioista.  Erilaisia mielipiteitä blogissa käsiteltävien asioiden suhteen voi esiintyä eri asintuntijoiden kesken. Blogin tekstejä ei tule pitää lääketieteellisinä hoitosuosituksina. 

TILAA ILMOITUS BLOGIPOSTAUKSISTA

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin saat ilmoituksen kun uusi blogikirjoitus julkaistaan.

Uusimmat postaukset

Myös nämä voi kiinnostaa sinua

Miksi botox ei toimi?

Botox  on yksi kysytyimpiä hoitoja vastaanotollani. Saankin suhteellisen paljon kyselyitä muihin hoitoihin tai kirurgisiin toimenpiteisiin verrattuna juuri botuliinihoidoista. Yleisimmin tiedustelut koskevat hoidon vaikutusta. Verraten usein minulle

Read More »