Kasvojen ja silmäluomien plastiikka­kirurgiset leikkaukset

Yläluomen löyhän ihon poisto

Silmän alueen ihomuutosten poistot silmän ja silmäluomien toiminallisuus säilyttäen

Yleisin kasvojen alueen plastiikkakirurginen leikkaus on yläluomien löyhän ihon poisto eli blepharoplastia. Voidaan puhua myös lippaluomileikkauksesta. Toimenpiteen tavoitteena on palauttaa silmäluomille luonnollinen kaareva muoto samalla kun näkökenttä avartuu. Joskus tilanteesta riippuen yläluomileikkaukseen on mielekästä liittää myös otsan tai kulmakarvoja kohottava toimenpide optimaalisen ja pitkäkestoisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen. Yläluomileikkaus voidaan tehdä joko sairaudenhoidollisin tai esteettisin perustein.

Silmäluomien virheasentojen korjaukset, luomen sisään tai ulospäin kääntyminen, luomen roikkuminen

Silmäluomiin saattaa syntyä erilaisia virheasentoja esimerkiksi synnynnäisesti, vanhenemisen tai trauman seurauksena. Ajoittain silmäluomet kääntyvät joko silmään päin siten, että ripset aiheuttavat vaikean hankauksen silmän sarveiskalvoon tai sitten ripset ovat kääntyneet niin paljon silmästä pois päin ettei kyynelneste enää pysy silmässä ja silmään aiheutuu jatkuvaa vuotoa ja ärsytystä. Silmäluomien virheasentojen korjaukset tehdään aina sairaudenhoidollisin perustein.

"Yleisin kasvojen alueen plastiikkakirurginen leikkaus on yläluomien löyhän ihon poisto."

Otsan ja kulmakarvojen kohotus

Otsan ja kulmakarvojen kohotuksilla pyritään yleensä parantamaan näkökenttää ja yläluomien toiminnallisuutta tai sitten tavoite on puhtaasti ulkonäön nuorentaminen. Yläluomet, kulmakarvat ja otsa ovat samaa niin kutsuttua esteettistä yksikköä, jolloin koko kompleksin arvioiminen on tarpeellista toimenpiteitä tälle alueelle suunnitellessa. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen. Leikkaukset voidaan tehdä joko sairaudenhoidollisin tai esteettisin perustein.

Alaluomileikkaukset

Alaluomileikkauksilla pyritään yleensä joko silmäpussirasvan tai alaluomien ylimääräisen, löysän ihon poistoon. Toimenpiteen tavoite on yleensä nuorekkaamman tai ulkonäköä parantavan tilanteen saavuttaminen. Leikkaustekniikan valinta riippuu ns. silmäpussin aiheuttajasta. Alaluomileikkauksella on yläluomileikkausta haasteellisempaa saada optimaalista leikkaustulosta ja myös toimenpiteestä aiheutuvia haittoja esiintyy useammin. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen. Alaluomileikkaus tehdään yleensä esteettisin perustein.

Kasvojen kohotus

Kasvojen kohotus eli niin kutsuttu facelift tehdään muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähes aina esteettisin perustein.  Toimenpiteellä tarkoitetaan usein keski- ja alakasvojen ihon kiristystä  ja ihonalaisrasvan sekä kalvon muotoilua siten , että nuorekkaampi ulkonäkö voidaan saavuttaa. Esimerkiksi leukapielien ihoylimäärästä aiheutuvia juonteita ja ihopusseja voidaan hoitaa kasvojen kohotusleikkauksen avulla. 

Kasvojen kohotusta voidaan tehdä erilaisin kirurgisin tekniikoin riippuen asiakkaan toiveista, iästä sekä leikkauksen tavoitteista. Joskus tavoitellaan vain keskikasvojen kohennusta. Useimmiten kuitenkin kaulan kohotus on järkevää liittää toimenpiteeseen, jotta saadaan luonnollinen kokonaisvaikutelma. Kasvojen kohotukseen voi olla mielekästä liitää myös silmien, otsan tai kulmakarvojen alueen toimenpiteitä,  kunkin tavoitteista ja toiveista riippuen.

Valitettavan harvoin aivan minimaalisilla toimenpiteillä kuten suorilla ihon poistoilla tai pelkällä ihon kiristyksellä saadaan pitkäkestoista, luonnollista ja esteettisesti parasta lopputulosta, vaikka ne kuulostavatkin pienuudessaan houkuttelevilta. 

Usein myös terveen näköinen eloisa iho on osa onnistunutta kokonaisuutta, jolloin ihon pinnan hoitoon voidaan toimenpiteeseen yhdistää esimerkiksi kemiallisia kuorintoja tai mikroneulausta.

Onnistuneen kasvojen kohotuksen leikkaustulos kestää keskimäärin 10 vuotta elintavoista riippuen. Huomioitavaa on kuitenkin se, että mikään leikkaus tai toimenpide ei pysäytä ikääntymistä kokonaan.

Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen. Kasvojen kohotukseen toimenpiteenä liittyy riskejä etenkin sen suhteen vastaako leikkauksella saavutettava lopputulos kunkin asiakkaan odotuksia. Kaunis, luonnollinen, mutta kuitenkin näkyvä lopputulos voi olla haasteellinen saavuttaa, joten asiakkaan on hyvä etukäteen varmistua leikkauksen tavoitteista ja kirurgin näkemyksestä sekä kokemuksesta leikkauksen suhteen.

Huomattavaa kasvojen kohotukseen liittyen on myös se, että kasvojen ikääntymismuutoksia voidaan hoitaa tilanteesta riippuen myös pienemmillä toimenpiteillä kuten rasvansiirrolla, täyteaineinjektiolla tai laserhoidoilla.

Hoidossa on kuitenkin varmistuttava ettei tehdä ns. ´turhia´ hoitoja ennen varsinaista leikkaushoitoa, jos leikkaushoito on paras hinta-laatusuhteen hoito tai niin kutsuttu ´golden standard´ hoito.

Hoidon on kuitenkin syytä tapahtua aina asiakkaan toiveiden ja tavoitteiden mukaan, kaikki eivät esimerkiksi näe leikkaushoitoa itselleen vaihtoehtona. 

Kaulan kohotus

Kaulan kohotus tehdään lähes aina esteettisin perusteluin. Usein tavoitteena on saada kiristettyä kaulan löystynyttä ihoa ja/tai hoitaa ja häivyttää kaulan ihonpoimujen muotoa sekä palauttaa leuan kadonnuttua muotoa.

Kaulan iho löystyy tai poimuttuu yleensä joko ikääntymisen tai voimakkaan laihtumisen yhteydessä. Kaulalle voi ilmaantua myös ihonalaisen lihaksen erkaantumisesta ja löystymisestä aiheutuvat pystyjuonteita.

Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen.

Huomioitavaa on myös, että kaulan alueen hoidossa voidaan käyttää tilanteesta riippuen  pienempiäkin toimenpiteitä kuten  injektio- ja laserhoitoja. Mikäli kaulalle on kerennyt muodostua jo selvästi näkyvää roikkuvaa sekä huonokuntoista ihoa on leikkaushoito usein ainoa tehokas ja pitkäkestoinen hoito.

Kaulan kohotukseen yhdistetään usein ainakin alakasvojen kohotus ja tilanteesta riippuen myös keski ja yläkasvojen toimenpiteitä. 

Leuan alaisen rasvakertymän ns. kaksoisleuan hoidossa on usein mielekkäämpää tehdä rasvaimu kyseiselle alueelle, etenkin nuoremmille henkilöille.  Myös eri leikkaustekniikoita ja hoitoja kuten laser ja kemialliset kuorinnat voidaan yhdistellä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Nenän leikkaus ja muotoilu

Nenän muotoiluleikkausta sanotaan rhinoplastiaksi. Nenän muotoa voidaan parantaa tai korjata esimerkiksi traumojen tai erilaisten synnynnäisten tilojen jälkeen. Joskus kyse on muuten vain häiritsevästä nenän muodosta tai kohdasta johon toivotaan parannusta. Nenän muotoilu voi olla tavoitteesta riippuen hyvinkin haasteellista ja odotettava ja tavoiteltu lopputulos on aina syytä keskustella huolellisesti lävitse hoitavan kirurgin kanssa ennen toimenpiteeseen lähtemistä. Nenän muotoilemiseksi käytetään erilaisia tekniikoita, joiden avulla nenää voidaan kaventaa, lyhentää, leventää tai suoristaa. Pienien kohtien muotoilu voi olla mahdollista myös täyteaineilla lähinnä hyaluronihappovalmisteilla.

Etenkin isommat nenän muotoiluleikkaukset teen aina yhteistyössä toisen kollegan tai korvalääkärin kanssa toivotun tuloksen optimoimiseksi. 

Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on kuitenkin tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen.